Elokuu 2026


Heippa ihanat! Hitsi on ollut kiireistä, siis todella kiireistä. Kiireen keskellä on täytynyt priorisoida asioita ja valitettavasti tää mun blogi on jäänyt aika hiljaiselle, oikeestaan se on ollut mutella kokonaan. Mut ei se haittaa!


Mä tein keväällä Instaan sokkokampaaja -videoita ja niiden kanssa tapahtuikin jotain tosi odottamatonta, ne lähti leviämään kulovalkean tavoin. Oon ollut asiasta tosi ihmeissäni ja kiitollinen. Tästä syystä mulla on ollut tavanomaista enemmän tekemistä pajalla, koska tottakai asia on herättänyt uteliaisuutta ja uudet ihmiset ovat käyneet hakemassa hiusinspiraatiota.


Sokkisten lisäksi mä tein elämäni ekan valokuvanäyttelyn. Se oli sinänsä mulle tärkeää, että sain toteuttaa kuvagallerian vain omien ehtojeni mukaisesti, en asiakkaalle. Mä kuitenkin aina pyrin kuvauksissa muistamaan, että kuvat on asiakasta varten, ei minua itseäni varten. Nyt jostain syystä luovuus on vain kukkinut hieman enemmän kuin ennen, ja mulla on ollut tilaa ja energiaa toteuttaa itseäni. Se tuntuu tosi hyvältä, pakko myöntää.


Syksystä sen verran... mä olen ollut jonkun aikaa poissa kuvausjutuista, etenkin perhekuvausten osalta. Nyt tilanne on muuttunut, sillä tein just vakkarisopparin iiiiihanalle studiolle Hennalassa. Studio Pesula on kaunis, yksinkertainen ja tilava studio, jossa mahtuu tekemään jos jonkinlaista projektia.

Päivitin kuvaushinnat tonne sivuille ja tapani mukaan halusin pitää homman yksinkertaisena. Nyt saa siis lähestyä minkälaisella vain kuvausasialla!


Tässä nyt varmaan päällimmäiset kuulumiset. Ihanaa loppukesää ja alkusyksyä <3 -Ninnu

Parturi-kampaaja Ninnu Isomäki
Hiusmuotoilija Ninnu Isomäki

Ninnu Isomäki