Hei Yrittäjät!


Autan sinua brändisi rakentamisessa sekä mentoroinnin, että valokuvauksen keinoin.

Missioni on auttaa pieniä yrittäjiä urallaan eteenpäin tuottamalla laadukkaita mentorointi- ja sparrauspalveluja, henkilöbrändäystä sekä valokuvausta. Oma 17 -vuotinen yrittäjätaival on antanut paljon kokemusta ja oppia, jota ammennan mentoroitavieni kanssa. Olen kehittänyt mentorointimenetelmän, joka auttaa pieniä naisyrittäjiä näkemään oman yrityksensä kokonaisuutena, jota on helppo lähteä hallitsemaan.


Itse yrittäjyyteni alkutaipaleella elettiin aikaa, jolloin markkinointi oli hyvin erilaista. Ei ollut sosiaalista mediaa, eikä pienillä yrityksillä ollut välttämättä edes kunnollisia omia sivuja, valokuvista puhumattakaan. Olen joutunut itse opettelemaan kaiken, ja jo aikoinaan päätin, että kun minä tulen olemaan siinä pisteessä, että voin auttaa muita yrittäjiä, sen tulen tekemään. Nyt tämä haaveeni on toteutunut ja olen saanut auttaa jo useita pieniä brändejä eteenpäin.